torstai 27. syyskuuta 2012

YANGTSE RIVER CRUISE 24.27.9.2012

YANGTSE RIVER CRUISE YICHANG-CHONGQING, KIINA 24-27.9.2012




Yangtse jokiristeilymme välillä Yichang- Chongqing kesti noin 4 päivää ja matkaa taittui noin 400km. Risteily aluksemme oli jo parhaat päivänsä nähnyt, jonka ensimmäisen luokan hytit muistutivat lähinnä vanhaa Viking Linen kabiinia, mutta oli meille varsin riittävä. Saatavilla olisi ollut myös huomattavasti kalliimpia uusia aluksia, joilla varkaammat turistit pääosin seilaavat, meidän aluksemme oli suunnattu vähävaraisimmille Kiinalais-turisteille ja olimmekin ainoat länkkärit aluksella. Risteilyhinta sisälsi ruuat ja maaekskursiot (The Three Gorges Damn, Shennv ja The Chost City), joille alus pysähtyi reitin varella.  


Princess Xianna - risteilyaluksemme




näkymä hyttiin


Kuka ei kuulu joukkoon?

3 Gorges Damn



3 Gorges Damn, laivasulkuun meno, sulkualtaita on 5 kappaletta,
joista jokaisen korkeus noin 22m.

Sulkujen läpimeno kestää noin 4 tuntia 
näkymä patoon sulun yläpuolelta


Shenvv stream, Yangtsen sivuhaara

Shenvv stream, Yangtsen sivuhaara


laivahenkilökunnan järjestämä privaattikonsertti

näkymä 10 juanin setelistä

ajan tappamista laivalla

sun deck
"tax free"
The Ghost City on vuoren rinteellä sijaitseva utuinen muinaiskaupunki,
jonka temppelit edustaa Kiinalaisten käsitystä kuoleman jälkeisestä tuonelan portista





sian kärsiä välipalaksi

Aluksemme saapui aamuvarhaisella Chongingiin,  risteilyn päätöspisteeseen. Olimme  tässä vaiheessa saaneet jo tarpeeksemme aluksella olemisesta, joka kävi jo hiljattain tylsäksi. Risteily olisi mielestämme toiminut paremmin parin päivän pakettina.  Myös sateinen ja sumuinen keli latisti risteilymeininkiä. 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

YICHANG, KIINA 23.9.2012

YICHANG, KIINA 23.9.2012

Yichang oli matkallamme lyhyt pysähdys, tarkoituksenamme ostaa sieltä liput Yangtse joen risteilylle.
Pienoisten hankaluuksien ja kieliongelmien jälkeen saimme ostettua liput 4 päivän Yangtse risteilylle välille Yichang -Chongqing. Yichang sinänsä oli tylsähkö pikkukaupunki (4 miljoonaa sielua), jossa tapoimme aikaa1 päivän verran ennen risteilyä.



Kiinalaiset ovat kovia körsittämään aikaan tahi paikkaan katsomatta,
oaikallinen norttivalikoima onkin aika kattava aivan pikkukaupoista lähtien.



kanakori

HUANGSHAN 19-23.9.2012

HUANGSHAN, KIINA   19-23.9.2012

6 tunnin bussimatkan päässä Shanghaista meitä odotti Tangkou kyläpahanen, joka toimii yhteyskaupunkina yhdelle Kiinan hienoimmalle nähtävyydelle, Huang Shan -vuorelle.
Huangshanin mystiset maisemat ovat innoittaneet mm. Avatar animaation kuvittajia.

HuangShanin patikointireitit ovat suhteellisen helppokulkuisia portaita, mutta satojen metrien korkeuserot ja ylös / alas kapuaminen vie lopulta voimat, joten yövyimme vuorella jakaaksemme taakan parille päivälle.  Patikoimme ensimmäisenä päivänä  n 24km ja toisena 8km. Maisemat olivat mahtavia, välillä reitti kulki tyhjän päällä vuorenrinteen vieressä. 

Tangkou säätömies Mr. Hu hoiti majoituksen ja liput seuraavaan paikkaan.
'

Huangshanilla ostimme nuudelia tiskinalta, paikalliset majoitukset
halusivat rahastaa kalleilla annoksillaan ja olivat kieltäneet muutaman
kauppansa myymästä mahdollisia aterian korvikkeita.




reitit kiemurtelivat pitkin vuoren rinteitä








Näkymä Lotus Peakiltä


syy majoituspaikkojen kalliille hintatasolle - ruoka roudataan jalkaisin ylös



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

SHANGHAI, KIINA 16-19.9.2012

SHANGHAI, KIINA 16-19.9.2012

Shanghain hostellivaraukset jäivät viime tinkaan ja viikonlopun alla halvemmat majoitukset keskeisiltä paikoilta olivat jo jaettu. Saavumme Shanghaihin illan suussa, onneksi saamme vielä kohtuuhintaisen majoituksen keskeiseltä Bundilta.

Shanghai tarjosi uutta ja vanhaa Kiinaa, sekä tuulahduksen länsimaalaistakulttuuria ja -ruokaa Kiinan alkupätkän vastapainoksi.


Pudong iltahämärässä

Lost in translation


East Nanning Rd. ja miljoona valotaulua



People's park


propaganda poster museum


Qibao

Shanghai urban planning museum

katukeittiö, vanhassa Shanghaissa

Vanhassa Shanghaissa "kirpputorilla".  Janne tarkastelee sopivaa
 taistelijasirkkaa - ei löytynyt.

Merja sirkkatappelun huumassa

Muun muassa tälläsia myytiin ympäri Kiina toreilla

Dumplings överit