maanantai 30. syyskuuta 2013

GALAPAGOSSAARET, ECUADOR 17-30.9.2013

Galapagossaaret 17-30.9.2013

Noin 2 viikon visiittimme Galapagossaarille on ehdottomasti yksi reissumme kohokohdista. Galapagoksen "live luontodokkarissa" vieraileminen ei ole aivan ilmaista hupia, joskin juuri alkanut low season ja halvan  risteilyn  metsästys säästi meiltä pitkän pennin.

Aloitimme 8-päivän risteilyllä, jonka ostimme last minute -hintaan 1200 USD / per henki Quitosta (high season normaalihinta 3600 USD /per hlö), monet samalla risteilyllä olevista olivatkin pulittaneet reippaasti yli 2000 USD per naama samasta risteilystä. Laivamme Galaven ( http://galaven-cruise.com/ ) oli ylempää keskiluokkaa, halvempia olisi saanut noin 1000 dollariin, mutta olimme erittäin tyytyväisiä hyttiin, oppaisiin, ruokaan ja eritoteen risteilyreittiin, jonka myötä näki todella paljon Galapagossaarista. Koska Galapagos sijaitsee noin 1000 kilometrin päässä mantereesta, joutui tietysti kärsimään vielä lentokulut 400USD per naama ja 100 USD luonnonpuistomaksun laskeuduttaessa. Risteilyn jälkeen vietimme vielä 6 yötä Santa Cruzin saarella, josta löytyin aivan sopuhintaista majoitusta ja ruokaa, sukelluksetkin Santa Cruzilta suoraan buukattuna olivat yli puolta halvempia, kuin ennakkoon netin kautta varattuna. Galapagossaarille vierailee vuosittain noin vajaa 200 000 vierailijaa, joidenkin laskelmien mukaan 250 000 vierailijaa rasittaisi luontoa, niin paljon joten siihen todennäköisesti tullaan vetämään raja. Tämän myötä on helppo kuvitella, miten Galapagosvisiittien hintojen tulee käymään lähivuosina, joten vaikka rahaa visiittiin meni, ei tämä jäänyt harmittamaan, vaan koimme saavamme hyvän vastineen rahallemme.


risteilyreittimme

Risteilymme agenda oli hyvin intensiivinen, peruspäiväagendaa kuului herätys 07.00, aamupala ja ensimmäinen saarivisiitti, jonka jälkeen yleensä oli mahdollista mennä snorklaamaan, iltapäivästä seurasi toinen saarivisiitti ja snorklaussessio. Saarivierailuiden välissä oli lounas ja kun päivä oli paketissa noin 18.00, seurasi illallinen. Laiva seilasi pääosin öisin, joten itse aktiviteetteihin ja vierailuihin jäi paljon aikaa. Näin syksystä ilmasto oli miellyttävän vilpoinen, 25 astetta, verrattuna kevään 36 asteeseen, joka Galapagoksen laavakentillä on armottoman kuumaa. Vaikka vesi tähän vuoden aikaan olikin vilpoista, niin märkäpuvun kanssa pystyi hyvin polskimaan pitkänkin aikaa. Snorkalatessa saimme aina seuraamme merileijonan poikasia, jotka olivat innokkaita leikkimään snorklaajien kanssa, tehden nopeita ohituksi aivan läheltä, vanhemmat merileijonat olivat enemmän kiinnostuneita kalastuksesta kuin ihmisistä. Merileijonien lisäksi näimme lukuisia kotkarauskuja, mola molan (http://en.wikipedia.org/wiki/Ocean_sunfish) pingviinejä, lukemattomia merikilpikonnia yms. Saarivisiteillä näimme tietysti Galapagos maakilpikonnia,  lukuisa lintuja, maa ja meri-leguaaneja, erikoisia kasveja ja karun kaunista vulkaanista maastoa. Luontokuvaaminen Galapagoksella on naurettavan helppoa, sillä koska eläimet eivät ole ikinä oppineet pelkäämään ihmistä, niitä voi lähestyä aivan likeelle. Mielestämme paras saarivisiitti oli Fernandinalle, missä oli kasapäin merileguaaneja.

Risteilyn päätyttyä Baltran saarelle, siirryimme Santa Cruzin saarelle ja Puerto Ayoran kaupunkiin, joka on isoin kylä/ kaupunki Galapagoksella. Täältä käsin tarkoituksenamme oli sukeltaa ja nähdä enemmän vedenalaista maailmaa. Merja kuitenkin tuli kipeäksi, joten sukellushommat jäivät vain Jannelle. Janne ehtikin sukeltaa kolme täyttä päivää vieraillen Seymourilla, Gordon Rocksilla ja Daphnella. Vedenalainen maailma oli hyvin rikasta, ja jättiläisrauskuja (manta ray) ja vasarahaita (scalloped hammerhead shark) tuli bongattua useampia. Galapagoksella virtaukset ovat aika kovia ja tämä valitettavasti sekoittaa näkyvyyttä, joten isompiakin kohteita ihmetellessä piti olla muutaman metrin päässä nähdäkseen ne hyvin. Valitettavasti huono näkyvyys ja Gopro-kameran heikko valovoimaisuus, ei syvemmällä kuvattuna anna oikeutta sukellusten aikana nähdylle, joka tapauksessa alla olevasta videosta löytyy pätkiä vedenalaisista kohtaamisista. Valitettavasti Galapagoksen kauempana olevat ykkössukelluskohteet Wolf ja Darwin onnistuvat vain useamman päivän live boardeilta (hinnat luokkaa 5000 usd per naama), joten näihin pitänee palata varmaan hieman varakkaampana takaisin. Gordon Rocks vasarahaineen on ehdoton ykköskohde Santa Cruzilta saavuttettavista kohteista, joten tätä ei kannata missata. Puerto Ayorassa tietysti nautimme hyvästä meriruuasta ja meneillään olevasta hummerikaudesta. Galapagos on kaiken kaikkiaan huikea kokemus, mikäli linnut tai vedenalainen maailma kiinnosta, on Galapagos aivan must kohde.


                                                                                 


                                          
                                                           
             

merileijonia oli kaikkialla

Galapagoksen maaleguaani
Galapagoksen kaktuspuu

merileijona ranta, Santa Fe



Gordon Rocks

Plaza Islands
swallow tailed gull

maaleguaani

Darwinin tutkimuskeskuksella

kraaterit Santa Cruzilla
jättiläismaakilpikonna, Santa Cruz



laavatunnelit, Santa Cruz


kraaterilla, Isabela




laavalisko
kyynelten muuri,  entinen vankila,
Isabela



Moreno Point, Isabela

maaleguaani, Urbina Bay, Isabela


Fernandina, merileguunien majapaikka








Flightless Cormorant ( Galapagosin merimetso), ei osaa
lentää, mutta ui ja sukeltaa senkin edestä

lavakaktuksia


Galaven


Vincente Roca, Isabela


päiväntasaajan ylitystä juhlistettiin kuohuvalla


Galapagosin haukka odottaa kuoriutuvia kilpikonnan
poikasia, Egas Port, Santiago 

Galapagosin pingviini


Bartholomew

Barthomolew

Daphnen lintusaari


Blue footed Booby, Sinijalkasuula, Daphne

Fregattilinnun poikanen
Fregattilintu

Laguna de Ninfas, Santa Cruz

ravintolakatu, Puerto Ayora 
Puerto Ayora
Kurki etsimässä ruokaa, Bahia de Tortuga, Santa Cruz

auringonpalvojat, Bahia de Tortuga

iltapalaa, Puerto Ayora