maanantai 31. joulukuuta 2012

WELLINGTON-TONGARIRO, UUSI-SEELANTI 29.-31.2012

Wellington-Tongariro, Uusi-Seelanti 29-31.12.2012

Wellington-Whakanae -Tongariro

Saarien välisen lauttamatkan päätteksi saavuimme Wellingtoniin. Oli yllättävaa huomata, että Uuden- Seelannin pääkaupungin oli kuollut näin lauantai-iltana kello kymmenen aikaan. Hetken kaupungissa pyörittyämme päätimme suunnata noin 60km pohjoiseen Waikanaen DOC:lle. Matka sinne tuntui ikuisuudelta, koska uni painoi jo luomia alas. Toisin kuin Wellington, keskelle korpea oleva Waikanaen DOC oli tupaten täynnä porukkaa. Tämä ei haitannut meitä vaan olimme onnellisia päästessämme lepäämään, sillä
aikataulumme oli pohjois-saarelle todella tiukka ja halusimme käydä vielä useassa paikassa ennen rakettimme palautusta.

Tongariron kansallispuisto ja sen paljon kehuttu Alpine crossing - trekkaus oli yksi pohjois-saaren kohokohdista. Tongarion kansallispuistossa on aktiivisia tulivuoria, joista yksi oli purkautunut viimeksi kuukausi ennen visiittiämme. Tumman puhuvat Tongariron maisemat ovat olleet myös  Lord of the Ringsin Mordorin päänäyttämönä. Tongariron maisemat olivat jotain sellaista, mitä emme olleet koskaan aiemmin nähneet ja ei ole vaikea kuvitella miksi tämä paikka oli valittu synkäksi ja pelottavaksi Mordoriksi. Viimeisen tulivuoren purkauksen johdosta loppuosa Alpine Crossing trekkauksesta oli vielä suljettu, mutta avoinna olevan noin 6 tunnin patikointi tarjosi jo alueen parhaimmat maisemat. Trekkaus oli hyvin vaihteleva maastoinen ja myös sääolosuhteet vaihtelivat auringonpaisteesta, navakkaan tuuleen, sekä raekuurosta vesisateeseen.


                           
Näytä wellington- Tongariro suuremmalla kartalla






Tongariron DOC, sää ei suosinut grillaajaa tällä kertaa

matkalla Mordoriin



Tongariron huipulla









lauantai 29. joulukuuta 2012

MT COOK-PICTON, UUSI-SEELANTI 24-29.12.2012

MT COOK-PICTON, UUSI-SEELANTI 24-29.12.2012

Mt. Cook - Woodbury- Christchurch - Hanmer Springs -Kaikoura -Malborough -Picton

Alun perin tarkoituksenamme oli viettää Joulua Mt. Cookilla, mutta meillä alkoi jo olla kiire kohti pohjoista, koska lomasesongin johdosta olimme joutuneet varaamaan autolautan etukäteen Pictonin ja Wellingtonin välille. Siispä Joulua ja jouluillallista ( kunnon pihvit ja pari pulloa punkkua) päätimme lähteä viettämään hieman pohjoisemmaksi Woodburyn DOC:lle. Woodburyn jälkeen jatkoimme kohti Hanmer Springs:iä ja sen kuumia lähteitä. Sää oli muutunut hieman sateiseksi, mutta sadekuurot lähinnä vilvoittivat 42 asteisessa vedessä lillumista.

Kaikoura on Uuden-Seelannin ykköspaikka valaiden bongaamiseen, myös muita merneläviä kuten delfiinejä ja hylkeitä on alueella paljon. Valasretki oli myös meidän pääsyy Kaikouran stopille ja niinpä suuntasimme etsimään kaskelotteja. Nämä suuret nisäkkäät voivat kasvaa jopa 18 metrisiksi ja painaa jopa 50 tonnia.
Kaikouran edustalla meri vajoaa yli 3000 metriin, joka houkuttelee näitä syvistä sukelluksistaan tunnettuja valaita alueelle. Kaskelotit voivat helposti sukeltaa tuohon 3000 metriin ja olla sukelluksissa jopa pari tuntia, niinpä niiden bongaaminen ilman apulaitettaita voi olla hieman hankalaa ja aika vievää. Valasretken järjestäjä käytti valaiden paikantamiseen kaikuluotausta, taaten myös retken hinnan palautuksen mikäli valaita ei nähtäisi. Aikamme alueella pyörittämme paikansimmekin kaskelotin, joskin pinnasta käsin näky olikin vain hieman selkää ja pyrstöä, joka tapauksessa kaskelotin kohtaaminen oli kaikin puolin vaikuttava kokemus.

Marlborough oli etelä-saaren viimeisin etappimme ennen Picton-Wellington lauttamatkaa. Parkeerasimme campervanimme Blenheimin TOP 10 holiday parkkiin ja suuntasimme hyvissä ajoin jo aamupäivästä viinikierrokselle. Malborough alue keskittyy pääosin valkoviineihin ja varsinkin alueen Sauvignon Blancit ovat erittäin maistuvia. Alueen varmaankin kuuluisin tila on Cloudy Bayn tila, jonka lippu laiva Sauvignon Blanc onkin aika tunnettu viini maailmalla. Mikäli et ole maistanut ko viiniä, suosittelemme vahvasti kokeilemaan (linkki: www.cloudybay.co.nz). Päivän mittaan vierailimme viidellä eri viinitilalle, maistaen kymmeniä eri viinejä, jonka jälkeen jatkoimme iltaa vielä samalla kierroksella olleen jenkki pariskunnan kanssa. Sattuneesta syystä, olimmekin erityisen onnellisia seuraavana aamuna siitä, että lauttamme Pictonista lähti vasta illan suussa.


                           
Näytä Mt Cook -Picton suuremmalla kartalla

Jouluillalinen Woodburyssä


Hanmer Springs


Kaikourassa valaita bongaamassa







viinikierroksella Malborough:ssa


kirjoittajalla hauska tekosyy kiertää kaikki viinitilat



Picton -Wellington autolautta

maanantai 24. joulukuuta 2012

MILFORD SOUND - MT COOK, UUSI-SEELANTI 21-24.12.2012

MILFORD SOUND - MT COOK, UUSI-SEELANTI 21-24.12.2012

"On the Spot" reittisuunniittelumme kostautui meille, kun saimme infopisteen vahvistuksen sille faktalle, ettei kiven heiton päässä olevaan Queenstowniin pääse tosiaan muutaa tietä autolla kuin parisataa kilometriä kiertävää moottoritietä. Ajokilometrejä oli kertynyt jo aika mukavasti ja kuuraketin jano tuntui olevan loppumaton, koska bensavalo syttyi aina hyvissä ajoin ennen seuraavan bensa-asemaa. Pakollisen ajomatkan päätteeksi majoituimme Queenstowniin tai itseasiassa sen kupeessa olevaan hieman halvempaan Franktoniin.

Queenstownia tituuleerataan Kiiwilän Adrenalliini pääkaupungiksi sen tarjoamien lukemattomien extreme-aktiviteettien johdosta. Tällä kertaa kuitenkin kalliinpuoleiset aktiviteetit jäivät väliin ja jatkoimme nopean kaupunkivisiitin jälkeen kohti hiljaisempaa Wanakaa. Wanakassa teimme yhden parhaimmista päivä-vaelluksistamme tähän mennessä Rob Roycen jäätikölle. Rontin 6 tunnin patikointi tarjosi mahtavat näkymät ja väriskaalat vihreine peltoineen, sinisine jokineen ja valkohuippuisine jäätikköineen.

Mount Cook/ Aoraki (maorikielella: pilven halkoja) on UudenSeelannin korkein vuori. Sen lumihuippu yltää 3 754 metrin korkeuteen. Näihin maisemiin suuntasimme Wanakasta, samoin kuten niin monet muutkin Uuden-Seelannin kävijät. Maisemat olivat henkeäsalpaavat jo kaukaa ja ilta-aurinkoa vastaan ajaessa emme voineet muuta kuin ihastella. Ilta-aurinkoakin kirkkaammin kuitenkin loisti jälleen kerran kuuraketin bensamittari, joka oli tarkoitus sammuttaa Twizelin kylässä ja jatkaa vielä yöksi Mt Cookille, jossa myös lähin DOC majoitus sijaitsi. Tankkaaminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä paikallinen ja ainut bensa-asema oli jo kiinni ja korttiautomaatista ei ollut tietoakaan. Todettuamme että tankkaus ei ennen seuraavaa aamua onnistuisi lähdimme etsimään kaupallisia caravan parkkeja vain todetaksemme, että ne olivat jo suljettuja ja asiaa niihinkään ei ollut ennen seuraavaa päivää. Lopputuloksena nukuimme tienposkessa nähden painajaisia 200NZD:n sakosta per naama. Aamuvarhaisella starttasimme bensa-aseman kautta kohti Mt Cookia auringon paisteessa. Mt Cook oli vaikuttavan näköinen, joskin Mt Cook:in jäätikölle tekemämme päivävaellus kalpeni maisemien yksipuolisuuden johdosta Wanakassa tekemämme jäätikkövaelluksen rinnalla.

                            
Näytä Milford Sound - Mt Cook suuremmalla kartalla



Lake Wakatipu





Shot over Jet Queenstownissa





Rob Royce vaelluksella

Rob Royce vaelluksella

Rob Royce vaelluksella

Rob Royce vaelluksella

kohti Mt Cookia

trekkaamaassa Mt Cookilla




Mt Cookin jäätikön sulamisen seurauksena syntynyt järvi




kuuraketin joulusiivous