maanantai 26. elokuuta 2013

SALENTO, KOLUMBIA 21-26.8.2013

Salento, Kolumbia 21-26.8.2013

Bogotasta matkamme jatkui Zona Cafeterialle, maailman parhaimpien kahvien kotialueelle, Salenton pikkukylään. Ensimmäisen kylässä vietetyn yön jälkeen suuntasimme viihtyisälle Serranan fincalle, jossa majoituimme seuraavat yöt, täältä käsin vierailimme lähellä sijaitsevalla kahvi fincalla. Tutustuimme kahvin viljelyyn ja valmistukseen ja tietysti hörppäimme sumpit siinä sivussa. Salenton alueella on noin 1700 kahviplantaasia, tuotannosta melkein 90 % menee vientimarkkinoille, tämän huomaa kotimarkkinan tarjonnasta, sillä kahvialueen ulkopuolelta perusmarketista ei erikoista kahvia juurikaan saa. Tämän johdosta Salentossa rinkan paino karttui muutamalla kilolla maailman parasta kahvia, joten ainakin tulevan parin kuukauden reissuaamut alkavat maailman parhaan kahvin siivittämänä (jonka jälkeen on varmaan syvä pudotus takaisin instant kahvin maailmaan).

Serranan fincalta käsin teimme myös useamman tunnin ratsastusretken vuoristoisissa maisemissa. Salento on upeiden vuoristomaisemien / laaksoen ympäröimä ja keli täällä on Bogotaa paljon lämpöisempi. Noin 35 minuutin matkan päässä Salentosta sijaitsee Cocora Valley, korkeiden vahapalmujen reunustama laakso. Cocoraan teimme päivätrekkauksen, Panamasta meidän kanssa samalla purjeveneellä seilanneen Etelä-Afrikkalaisen pariskunnan kanssa. Vahapalmut, jotka ovat muuten Kolumbian kansallispuita, antavat mahtavan kontrastin vuoristomaisemille, joten näky oli vaikuttava.

Salentossa lähtiessämme jouduimme myös tarkistelemaan jatkosuunnitelmiamme, sillä lakkoilevat maanviljelijät, rekkakuskit ja kaivostyöläiset sulkivat useita teitä mielenosoituksilla, mukaan lukien reitin Ecuadoriin. Mielenosoitukset näyttävät vaan paisuvan entisestään ja yleislakon ilmapiiri leijuu ilmassa....


Salenton keskustasta


Salenton kylä melkein kokonaisuudesan viereiseltä
mäeltä käsin


Lakkojen ja mielenosoitusten myötä armeijan joukkoja
oli jalkautettu myös tänne


Kahviekskursiolla

työntekijöiden perus päivän kahvimarjasaalis on
 n. 80kg, emme ihan yltäneet tähän 








Guavavaras


La Serrana Fincan majoituksemme










matkalla Cocora Valley:een




Cocora Valleyn maisemia





keskiviikko 21. elokuuta 2013

BOGOTA, KOLUMBIA 16-21.8.2013

Bogota, Kolumbia 16-21.8.2013

Massiivinen melkein 10 miljoonan sielun Bogota sijaitsee 2600 metrin korkeudessa ja keskilämpötila on vain noin 14 astetta. Näin ollen varsinkin illat ja yöt ovat täällä todella kylmiä ja paksumpia vaatteita sai kaivella rinkan pohjilta käyttöön.

Saavuimme Bogotaan launataina iltapäivästä, majoituttuamme Candelerian alueelle, jatkoimme suihkun kautta San Gilissä tapaamiemme Australialaisten kanssa Bogotan yöhön. Suuntasimme kohti valtavaa 2000-3000 henkeä vetävää Andres Carne de Res -pihiviravintola /yökerhokompleksia, jossa livebändit viihdyttävät yleisöä ja kääpiöt tanssivat pöydillä synttärisankareille. Tämä erikoisesti sisustettu bilehelvetti on paikallisittain legendaarinen ja sitä hehkutetaan kokemisen arvoisena. Paikka on todella iso ja sen labyrintteihin hukkasi muiden lisäksi helposti myös itsensä, lisäksi hintataso on järjettömän kallis paikallisittain, joten vaikka paikka oli sinänsä kokemus, niin se ei aivan vastannut odotuksiamme.

Launtain bileillasta toivuttuamme, kävelimme ympäri Candelerian katuja ja kävimme Usaquenin markkinoilla. Muina päivinä nousimme Monserrate-vuorelle ihailemaan Bogotaa yläperspektiivistä ja kulutimme Bogotan katuja ihmetelessä yleistä meininkiä. Vierailimme parissa museossa ja pelasimme tietysti mahtavaa marsupeliä, jossa rahanpanoksen myötä tulee veikata mihin taloon marsu juoksee (tsekkaa kuvat alla, niin ehkä ymmärrät paremmin).

Bogota on mielenkiintoinen paikka ja nähtävää riittää. Mikäli perusjärkeä käyttää liikuessaaan, paikka on myös suhteellisen turvallinen, joskin seuraavanlaiset asiat hieman mietityttää Bogotassa vieraillessa. Jo saapuessamme Kolumbiaan, kuulimme varoituksia muilta reissaajilta eriittäin voimakkaasta huumeesta, jota käytetään erityisesti Bogotossa ihmisien ryöstämiseen. Devil's breath, Scopolamine, Borrachero yms. monta eri nimeä kantava huume vie oikein annosteltuna uhreiltaan oman tahdon, pitäen nämä tajuissaan ja yliannosteltuna johtaa kuolemaan.  Huume on erittäin vahvaa ja toimii jo pienissä määrissä, joten huumaus voi tapahtua esim. flyereiden tai kukkien jaon kautta tai ihan vain puhaltamalla hieman huumetta uhrin eteen ilmaan. Huumattu uhri tekee kaiken pyydetyn kiltisti, tarinoita on lukemattomia määriä, esim. kuinka uhrit ovat pyydettäessä tyhjentäneet itse oman pankkitilinsä ryöstäjille tai auttaneet oman kämppänsä ryöstämisessä kantamalla omia tavaroitaan pihalle, kun huumeen vaikutus lakkaa uhri ei muista välttämättä yhtään mitään tapahtuneesta. Seuravasta linkistä voi käydä tsekkaamassa hyvän dokkarin ko. huumeesta
http://topdocumentaryfilms.com/worlds-scariest-drug/

Ennen matkan jatkamista Bogotosta, jouduimme vielä odottelemaan Suomesta tulevaa Merja uutta luottokorttia, aikaisempi kun tuli kopioiduksi Väli-Amerikassa. Kaiken kaikkiaan Bogota oli mahtava kokemus ja voimme suositella kaupunkia kaikille.

Bogotan yössä

Usanquen 






Monserrate








marsupeli ruletti kybällä -Veikkauselle uusi peli tästä?



Plaza De Bolivar, oikealla laidalla Palacio de Justicia, oikeustalo johon M-!9 sissiryhmittymä hyökkäsi 1985, tuhoamaan
todisteita Pablo Escobarin huumetouhuista.



Museo de Militaria

liikennevalo jonglöörit