maanantai 15. huhtikuuta 2013

COPÁN RUINAS, HONDURAS 13.-15.4.2013

Copán Ruinas, Honduras 13.-15.4.2013


Siirtymisemme kohti Guatemalan ja Hondurasin rajaa alkoi Antiguasta aamuyöstä klo 03.00. Väsyneinä raahauduimme hostelin ovelle odottamaan kyytiä, joka saapui lopulta vähän myöhässä. Kahdeksan tunnin suora shuttlekyyti meni nopeasti, sillä aikaisen lähdön vuoksi nukuimme lähestulkoon koko matkan. Myös rajanylitysmuodollisuudet Hondurasin puolelle sujui mutkitta ja rajalta määränpäähämme Copániin oli enää vain noin 10 kilometrin ajomatka. Aikaisen herätyksen lisäksi olimme saaneet matkakavereiksi Guatemalan puolelta jonkin sortin parasiitit sisuskaluihimme, jotka pitivät huolta säännöllisistä vessakäynneistä ja siitä, että loppupäivä kului lähinnä sängyssä. Voimia kerättyämme pääsimme kuitenkin tutustumaan Copan Ruinaksen kyläpahaseen, sekä 1,5 km:n päässä sijaitseviin Maya temppeliraunioihin joiden kylkeen kaikki infra oli käytännössä rakennettu.

Copán Ruinas on yksi maya-kulttuurin parhaiten säilyneistä paikoista, sisäänpääsy vain oli varsin tyyristä (12€ / 300HNL), vierailu oli ihan hintansa väärti, joskin Tikal Guatemalan puolella voittaa nämä kivikasat helposti. Hauskana bonuksena Copanin raunioilla, oli sinne vapautetut isot papukaijat, jotka olivat puolikesyjä ja näin ollen tulivat aikasta lähellä vierailijoita.


paikallinen miesten muoti oli järjestäen cowboy meininkiä
Copanin keskusaukio




Ara macao papukaijoja
lenteli joka puolella raunioita.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti