perjantai 17. toukokuuta 2013

UTILA, HONDURAS PART II 1-17.5.2013

Utila, Honduras part II 1-17.5.2013

Aika Utilan saarella kului nopeasti. Jannen päivät menivät sukeltaessa ja Merjalla tuntui riittävän myös hommia valashaikeskuksessa. Huomasimme pian olleemme saarella jo useamman viikon ja tunsimme saaren ympärillä olevat 60 sukelluskohdetta paremmin kuin itse saaren, koska sukellusaktiviteetit tuntuivat vievän kaiken ajan. Dive Masterin kurssiin kuului olennaisesti myös sukelluksen opettamisen opetteleminen, johon kuuluu kurssien vetämistä apuopettajan ominaisuudessa. Tämä varsinkin peruskurssien kohdalla on tappavan tylsää ja työlästä hommaa, varsinkin tietäen, että tätä ei ikinä tule tekemään leipätyönään. Onneksi aikaa omille sukelluksille kuitenkin löytyi ja monet DM tehtäväsukellukset olivat hauskoja suorittaa.

Toukokuu on valashaisesonki aikaa Utilassa ja valashairetkiä järjestetään useampia kertoja viikossa. Valashaiden kanssa sukeltaminen on kielletty Hondurasin laissa, joten kohtaamiset tapahtuu snorklauskamojen kanssa. Valashait tuppaavat olemaan täällä myös paljon arempia kuin aikaisemmin tapaamamme Filippiineillä ja näin ollen sukeltavat järjestäen karkuun meren syyvyyksiin, mikäli kokevat tulleensa liian häirityiksi. Valashai- / sukellusretkien bonuksena oli mahdolliset snorklaukset delfiinien kanssa, mikä tosin toteutui vain Merjan kohdalla.

Utilan yhtenä miinuspuolena oli hyvin vauhtiinpäässeiden espanjan opintojen tyssääminen, sillä saarella
puhutaan pääsääntöisesti englantia ja kulttuurikin on Caye Caulkerin lailla Garifunameininkiä. No espanjan opintoihin on taas aikaa paneutua saarelta lähdettyämme.



sukelluskohteen kartoitustehtävä käynnissä















Pumpkin Hill, saaren korkein kohta

Merjan vapaaehtoishommien projekteja: Mangrove metsän
kartoitusta 

Open Water kurssia ohjaamassa
Vedenalaisen etsintätehtävän voittajapari, kuvassa keskellä
uncle Ron, joka toimi etsinnän kohteena / palkintona
jälleen torstain grillikekkereissä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti